maanantai 15. huhtikuuta 2019

Kostosta ja kostonhalusta

Olen viime aikoina paljon miettinyt ja ihmetellyt kostoa. Elokuvissa, tv-sarjoissa ja kirjoissa monesti kosto on se juttu. Itse en vain ymmärrä kostamista. Minun mielestäni kostamalla ei saa mitään positiivista itselleen. Ei saa parempaa mieltä, ei parempaa oloa, ei mitään hyvää elämäänsä. Pahimmillaan joutuu kärsimään vain lisää.

Muistan kyllä, kuinka lapsena kostaminen oli ikään kuin automaattista. Tuo rikkoi minun lelun, niin minä rikoin häneltä jonkun lelun. Tuo löi minua, joten minä löin häntä takaisin. Kostamisesta sai hetkellisen tyydytyksen, mutta silti jäi paha mieli, koska ei se kostaminen tuonut sitä rikottua lelua takaisin tai vienyt lyönnin aiheuttamaa kipua pois.




Silmä silmästä, hammas hampaasta. Se on monella se mentaliteetti ja ajatus, että se on oikeudenmukaista. Onko oikeasti? Onko oikeudenmukaista kostaa paha pahalla, rikos rikoksella, väkivalta väkivallalla? Auttaako oikeasti tapetun ihmisen sukulaisia, kun se tappaja tapetaan? Eihän se tuo sitä kaivattua ihmistä takaisin. Minun mielestäni kuolemanrangaistus päästää tappajat kuin koiran veräjästä. 

Minua syytettiin kostamisesta ja katkeruudesta, kun kerroin lapsuuden kauhuistani ääneen. En ymmärtänyt sitä ollenkaan. Onko se kostamista, kun kertoo, millaista oma lapsuus on ollut? Onko se kostamista, että tekee rikosilmoituksen rikoksista? Joidenkin mielestä se on, mikä on minusta hyvin hämmentävää.

Tottakai minulla on hyvin kostonhimoisia ajatuksia. Välillä toivon, että minulle pahaa tehneet ihmiset saisivat kärsiä kaiken sen, mitä he tekivät minulle. Saisivat tuta omat tekonsa omissa nahoissaan. Juttu tässä on kuitenkin se, että minä en tule koskaan toteuttamaan näitä ajatuksiani. En halua vajota sille tasolle, missä nämä pahat ihmiset ovat. En halua tulla samanlaiseksi rikolliseksi kuin he ovat. Siksi nämä jäävät vain ajatuksiksi. Nämä eivät muutu ajatuksistani teoiksi koskaan, koska se olisi omaa minuuttani vastaan. En ole väkivaltainen ihminen, eikä sellaista minusta tulekaan.


Kuvaan sen ulos- taidenäyttelystä Zaracrowin teos


Mutta miksi toiset ihmiset sitten alkavat toimia? Miksi toiset ihmiset toteuttavat kostonsa? Ymmärrän kyllä sen ajatuksen, että haluaa pahantekijän kärsivän yhtä paljon, kuin itse on joutunut kärsimään ja että se saattaisi tuntua jopa oikeudenmukaiselta. Silti sitä joutuu itse kärsimään vain lisää, varsinkin jos kostaessaan tekee rikoksia ja joutuu pahimmillaan itsekin vankilaan. Ei silloin kosto ole minun mielestäni minkään arvoinen. Tai jos viattomat sivulliset joutuvat kärsimään, kun sinä toteutat kostoasi. Onko kosto silloin sen arvoista, kun itse aiheuttaa viattomille turhaa kärsimystä? Omalla kohdallani en usko koston tuovan elämääni mitään hyvää. Uskon, että kosto itse asiassa vain pahentaisi oloani. Minun kostoni on se, porskutan elämässäni eteenpäin kaiken aikaa.

Olisi mielenkiintoista kuulla koston toteuttaneiden ajatuksia asiasta.

Entä sinä? Mitä ajattelet kostosta? Hyvä vai paha asia?

8 kommenttia:

  1. Minä en taas ymmärrä sitä, että pitäisi vaan antaa pahantekijälle anteeksi - siitäkö sitten oppii jotain? I never forget and I never forgive. And finally I get my revege.
    Ei tarvitse tehdä mitään kauheaa tai tuomittavaa, mutta silmä silmästä.
    Pahemmalta tuntuisi, jos antaisi vaan olla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kostamattomuus tarkota sitä, että antaisi anteeksi. Ite en ikinä anna anteeksi niitä tekoja, mitä mulle on tehty. Mun mielestä anteeksiantaminen ei liity millään lailla siihen, että toista satuttaa tahalleen pahasti.

      Poista
  2. Siis korostan nyt, että en tiedä mitä sinun pitäisi kostaa ja mistä on kyse. Tarkoitan vähän yleisempiä asioita, kun ihmiset ovat ilkeitä tai muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää puhuin rikoksista. Ite tein rikosilmoituksen ja kävin läpi koko oikeusprosessin eli en antanut vain olla. Hain oikeutta.

      Poista
  3. Mä oon miettinyt tätä nyt, kun lapset kiusaavat toisiaan pihalla. Ne on aina samat lapset, jotka kiusaavat muita. Puhetta kiusaajat eivät tunnu ymmärtävän. Oon miettinyt, onko muuta keinoa, kuin puolustautua ja antaa samalla mitalla takaisin, että kiusaaja oppisi, miltä hänen tekonsa muista tuntuvat. Oon nyt sanonut lapselleni, ettei tarvi antaa muiden kiusata, vaan saa ja täytyy puolustautua. Muuten siitä kiusaamisesta ei tule loppua ja se saattaa vaan pahentua lasten kasvaessa. En halua opettaa lastani sellaiseksi, joka vain alistuu ja antaa tehdä itselleen vääryyttä yrittämättä puolustautua. Uskon, että lasten kiusaamistapauksissa kosto saattaa olla ainut toimiva konsti kiusaamisen loppumiseksi. Totta kai muut keinot on kokeiltava ensin, mutta jos mikään muu ei auta, niin minusta on ihan ok antaa takaisin samalla mitalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolustautuminen ei oo mun mielestä kuitenkaan sama kuin kostaminen. Kiusaaminen vaurioittaa toista ja ei sellaista pidäkään katsoa läpi sormien. Mää puhuin tässä kirjotuksessa sellaisesta kostamisesta, joka vahingoittaa kostajaa itteensä enemmän kuin koston kohdetta, en selvästikään vaan osannu tuoda sitä esiin. Tai sitten kosto tarkoittaa niin eri asioita ihmisille.

      Poista
    2. Tää nyt oli se kostamiseen liittyvä asia, mikä itteäni just nyt mietityttää. Ei nämä tietenkään oo samoja asioita eikä suoraan verrannollisia. Mietin vaan sitä, et jos lapsena oppii, että on ok kostaa, niin jääkö se omaksi käyttäytymismalliksi.

      Oon sun kanssa samaa mieltä siitä, että ei kannata alentua kostamaan. Siitä tulee helposti kierre, että kostetaan puolin ja toisin. Silloinhan niihin asioihin jää kiinni eikä niistä pääse irti ja eteenpäin. Minusta ehdottomasti viisaampi on se, joka lopettaa tai jättää kostamatta. Jos joku provosoituu toisen käytöksestä, niin sehän on onnistuminen provosoijalle.

      Poista
    3. Tuo onkin hyvä kysymys. Ku kostaminen on joillekin jollain lailla itsestään selvyys. Vaikka sitten vain pienessä ja aika mitättömässä mittakaavassa. Toisaalta lapset ei vielä hallitse samalla lailla tunteitaan ja käytöstään kuin aikuiset. Ja ympäristökin opettaa näissä asioissa.

      Poista